Raskaana olevat naiset ovat kauniita ja seksikkäitä. Muotoa piisaa ja se onnellisuuden hehku saa naisen kuin naisen näyttämään kertakaikkisen herkulliselta. Kissan peet sanon minä. Tänään varsinkin olen kärsinyt kunnon TRL-päivistä. (TyhmäRumaLäski-päivät, vähän kuin PMS.) Mieheni palasi juuri viikon työmatkalta ja näin jo sieluni silmin kuinka vietämme kiihkeän yön yhdessä jälleennäkemisen riemusta. Jälleen, kissan peet. Kiitos jetlagin, siippani simahti ennen kympin uutisia. Mistä huomasin häpeäkseni olevani jopa iloinen. Häpeän itseäni tässä muodossa.. Tässä upeassa ja seksikkäässä pallomuodossa.

Koen olevani vain valtava. En itsekään haluaisi hommailla itseni kanssa peiton alla (saati sen päällä) sillä enhän ole muuta kuin mursua muistuttava ähisevä ja puhiseva möykky, joka ei pysty oikeasti olemaan muussa asennossa kuin kyljellään. Ja siinäkin alkaa joku paikka joko puutua, vetää suonta tai mahaa supistaa. Yhtä eroottista kuin 38kiloa ylipainoinen mies yläosattomissa jalassaan valkoiset tennissukat sandaaleissa. Kuinka mieheni voisi semmoiseen haluta edes koskea??

En mahdu vaatteisiin. Edes äitiysmallisiin sellaisiin. Kieltäydyn hommaamasta puolijoukkuetelttamallisia kaapuja Marimekon Unikko-kuosilla, koska ne vain korostavat kokoani. Jotkut naiset kasvattavat kauniin pyöreän masun, joka kasvaa söpösti kummulleen ja käytössä piisaa pitkät tunikat. Tämä äiti on kaunis ja energinen. Hän ei ole kuuhun asti näkyvä punaisena puhiseva pingviini, joka on kääriytynyt mukavaan strech-henkiseen paitaan peittääkseen puolet vatsastaan sillä. Muistattehan miltä Rachel näytti yhdessä Frendit- jaksossa vauvaa odottaessaan? Oli kuuma kesä ja hänellä oli päällään pitkä hame sekä pieni t-paita. Yhdistelmä jätti pallomaisen mahan kokonaan paljaaksi. Ross antoi merkitsevän kommenttinsa asusta ja Rachel luonnollisesti ja ymmärrettävästi kilahti. Tilanne, jonka voi ymmärtää vain saman joskus kokenut.

Tämä on viides raskauteni enkä koskaan ennen ole potenut näin huonoa oloa koostani. Aiemmin olen ollut jopa ylpeä valtavasta vatsastani. Olen kokenut oloni naiselliseksi ja kauniiksi myös mahan kanssa. En tiedä mistä tämä nyt puskee. Katson ennen raskautta otettuja kuvia itsestäni, joissa olen normaalipainoinen, hoikka ihminen. Vertaan nykyiseen peilikuvaani ja kauhistun. Kiloja on raskauden alusta kertynyt jo 14... Ne kauniina ja energisinä pysyvät äidit keräävät tämän verran koko raskauden aikana. No ihmekös tuo, että kiloja kertyy kun masennuskierteessäni lukittaudun ilta toisensa jälkeen sohvannurkkaan mussuttamaan sipsejä ja lipittämään alkoholitonta siideriä. Sitten iskee taas morkkis. Jep, hitottaa kuin pientä oravaa ja edessä on vielä kolme ja puoli kuukautta paisumista.

Asiaa auttaisi jos pystyisin harrastamaan liikuntaa. Pieni vihreä aalto pyyhkäisi ylitseni kun luin Iltalehdestä juttua (ammatti)juoksijasta, joka oli juuri kilpaillut 800m juoksussa. Oli viimeinen maalissa, mutta hän taisi silti juosta sen nopeammin kuin minä edes normaalitilassani. Minä en pysty menemään edes vaivaista kahden kilometrin lenkkiä koiran kanssa ilman järkyttäviä supistuksia ja kipuja ja huonovointisuutta. Hitottaa jo kuin vähän isompaakin oravaa..

Nainen kun olen, kiukustun myös miehelleni, joka kehtaa tällaista äkäistä ämmää kehua kauniiksi. Toisinaan ihan oikeasti tuntuu pahalta kun hän koskee minuun. Jostain syystä kokoni inhottaa minua niin paljon, että haluaisin vain lukittautua pimeään huoneeseen loppuraskauden ajaksi ja kärsiä siellä kamaluudestani yksinäni. Synnytyksen jälkeen voisin jälleen palata ihmisten ilmoille. Minua ei edes haittaa se, että raskauden jälkeen tiedän minua odottavan suunnaton laihdutusurakka. Odotan sitä innolla itseasiassa. Pääsen kunnolla hikoilemaan. Minulla on itsekäs syy olla antamatta periksi roskaruokahimoilleni. Nyt minulla on itsekäs syy antaa niille periksi. Koen olevani menetetty tapaus jo joka tapauksessa niin mitä nyt yksi BicMac-ateria tässä konkurssissa enää haittaa.