Raskaana olevat naiset ovat kauniita ja seksikkäitä. Muotoa piisaa ja se onnellisuuden hehku saa naisen kuin naisen näyttämään kertakaikkisen herkulliselta. Kissan peet sanon minä. Tänään varsinkin olen kärsinyt kunnon TRL-päivistä. (TyhmäRumaLäski-päivät, vähän kuin PMS.) Mieheni palasi juuri viikon työmatkalta ja näin jo sieluni silmin kuinka vietämme kiihkeän yön yhdessä jälleennäkemisen riemusta. Jälleen, kissan peet. Kiitos jetlagin, siippani simahti ennen kympin uutisia. Mistä huomasin häpeäkseni olevani jopa iloinen. Häpeän itseäni tässä muodossa.. Tässä upeassa ja seksikkäässä pallomuodossa.

Koen olevani vain valtava. En itsekään haluaisi hommailla itseni kanssa peiton alla (saati sen päällä) sillä enhän ole muuta kuin mursua muistuttava ähisevä ja puhiseva möykky, joka ei pysty oikeasti olemaan muussa asennossa kuin kyljellään. Ja siinäkin alkaa joku paikka joko puutua, vetää suonta tai mahaa supistaa. Yhtä eroottista kuin 38kiloa ylipainoinen mies yläosattomissa jalassaan valkoiset tennissukat sandaaleissa. Kuinka mieheni voisi semmoiseen haluta edes koskea??

En mahdu vaatteisiin. Edes äitiysmallisiin sellaisiin. Kieltäydyn hommaamasta puolijoukkuetelttamallisia kaapuja Marimekon Unikko-kuosilla, koska ne vain korostavat kokoani. Jotkut naiset kasvattavat kauniin pyöreän masun, joka kasvaa söpösti kummulleen ja käytössä piisaa pitkät tunikat. Tämä äiti on kaunis ja energinen. Hän ei ole kuuhun asti näkyvä punaisena puhiseva pingviini, joka on kääriytynyt mukavaan strech-henkiseen paitaan peittääkseen puolet vatsastaan sillä. Muistattehan miltä Rachel näytti yhdessä Frendit- jaksossa vauvaa odottaessaan? Oli kuuma kesä ja hänellä oli päällään pitkä hame sekä pieni t-paita. Yhdistelmä jätti pallomaisen mahan kokonaan paljaaksi. Ross antoi merkitsevän kommenttinsa asusta ja Rachel luonnollisesti ja ymmärrettävästi kilahti. Tilanne, jonka voi ymmärtää vain saman joskus kokenut.

Tämä on viides raskauteni enkä koskaan ennen ole potenut näin huonoa oloa koostani. Aiemmin olen ollut jopa ylpeä valtavasta vatsastani. Olen kokenut oloni naiselliseksi ja kauniiksi myös mahan kanssa. En tiedä mistä tämä nyt puskee. Katson ennen raskautta otettuja kuvia itsestäni, joissa olen normaalipainoinen, hoikka ihminen. Vertaan nykyiseen peilikuvaani ja kauhistun. Kiloja on raskauden alusta kertynyt jo 14... Ne kauniina ja energisinä pysyvät äidit keräävät tämän verran koko raskauden aikana. No ihmekös tuo, että kiloja kertyy kun masennuskierteessäni lukittaudun ilta toisensa jälkeen sohvannurkkaan mussuttamaan sipsejä ja lipittämään alkoholitonta siideriä. Sitten iskee taas morkkis. Jep, hitottaa kuin pientä oravaa ja edessä on vielä kolme ja puoli kuukautta paisumista.

Asiaa auttaisi jos pystyisin harrastamaan liikuntaa. Pieni vihreä aalto pyyhkäisi ylitseni kun luin Iltalehdestä juttua (ammatti)juoksijasta, joka oli juuri kilpaillut 800m juoksussa. Oli viimeinen maalissa, mutta hän taisi silti juosta sen nopeammin kuin minä edes normaalitilassani. Minä en pysty menemään edes vaivaista kahden kilometrin lenkkiä koiran kanssa ilman järkyttäviä supistuksia ja kipuja ja huonovointisuutta. Hitottaa jo kuin vähän isompaakin oravaa..

Nainen kun olen, kiukustun myös miehelleni, joka kehtaa tällaista äkäistä ämmää kehua kauniiksi. Toisinaan ihan oikeasti tuntuu pahalta kun hän koskee minuun. Jostain syystä kokoni inhottaa minua niin paljon, että haluaisin vain lukittautua pimeään huoneeseen loppuraskauden ajaksi ja kärsiä siellä kamaluudestani yksinäni. Synnytyksen jälkeen voisin jälleen palata ihmisten ilmoille. Minua ei edes haittaa se, että raskauden jälkeen tiedän minua odottavan suunnaton laihdutusurakka. Odotan sitä innolla itseasiassa. Pääsen kunnolla hikoilemaan. Minulla on itsekäs syy olla antamatta periksi roskaruokahimoilleni. Nyt minulla on itsekäs syy antaa niille periksi. Koen olevani menetetty tapaus jo joka tapauksessa niin mitä nyt yksi BicMac-ateria tässä konkurssissa enää haittaa.

 

Yksi paremman elämän pointti on kaikessa kovuudessaankin raha. Sitä on pakko olla, jotta voi elää. Jokainenhan meistä haluaa tulla toimeen vaikkei mitään miljoonaa tililleen kaipaakaan. Itse ainakin pidän tilanteesta, jossa saan hiukan säästöön joka kuukausi. Vaikka miten vähän niin silti. Olen ihan pienestä asti tykännyt säästää rahaa. Sisarukseni ovat olleet enemmän hetkessä eläjiä ja minä istunut rahojeni päällä kuin Roope Ankka rahasäiliössään. Toki minun säiliöni oli huomattavasti pienempi kuin Roopen..

Olemme oman pienen perheeni kesken nähneet monia vaiheita taloudessamme. Olemme kolmihenkisenä perheenä tulleet toimeen alle tuhannella eurolla kuukaudessa. Olemme samalla alle tonnin kuukausitulolla tulleet toimeen nelihenkisenä perheenä. Nykyään tulotasomme on hieman parempi, sillä sekä minulla että miehelläni on kokopäivätyöt ja miehelläni oikeasti ihan hyvä palkka. Minulla lähes kouluttamattomalla henkilöllä on palkka, joka on parempi kuin ei mitään. Silti meillä tuntuu olevan välillä tiukkaa. Mietin mistä tämä voi johtua. Onko se vain niin että siinä missä nälkä kasvaa syödessä niin myös tulojen noustessa menot kasvavat? Miksi?

Omalle kohdalleni olen kehittänyt säästösuunnitelman. Joka viikko lähtee pieni summa käyttötililtämme toiselle tilille, johon meillä ei ole pankkikortteja. Summa on vain 25€ per viikko. Tästä tulee kuitenkin kuukausittain satanen. Monen tuttavan kanssa kun olen puhunut, ovat he sanoneet että heille satasen säästö joka kuukausi on mahdotonta. Kysyessäni olisiko mahdotonta jättää joka viikko tuo 25€ sivuun, on vastaus hyvin usein "no ei se pahalta kuulosta". Kun tuo pieni summa lähtee automaattisesti joka viikko, sitä ei edes ajattele. Siitä huolimatta vuodessa tulee ihan sattumalta keränneeksi 1200€ oikeasti ylimääräistä rahaa. Sillä summalla tekee jo ihan kivan lomareissunkin... Myönnän, että minä en ole saanut kertaakaan kokonaista vuotta säästöputkea täyteen. Tämä johtuu yleensä siitä, että juuri kun säästössä alkaa olla mukavan kokoinen summa, hajoaa auto tai toinen, jääkaappi tai pesukone tai joku muu vastaava, johon pitää sitten tempaista jostain korjaus-/hankintarahat. Minun pienestä jemmastanihan ne rahat sitten otetaan. Lohduttaudun kuitenkin sillä, että mitenkähän olisimme selvinneet, jos minulla tätä pientä jemmaani ei olisi?

Tämä on siis oma vinkkini kaikille muillekin, jotka haluavat säästää, mutta kokevat sen mahdottomaksi. Kyllä nimittäin minullakin tekee tiukkaa heittää joka kuukausi kokonainen huntti käyttövaroista ihan yks kaks jemmaan, mutta kun se menee sinne ihan salakavalasti, niin eipäs olekaan enää paha paikka. Summahan voi olla vaikka kuinka pieni tahansa. Vaikka laittaisi sivuun aina viikottain kertyvät pullorahat. Lopettaisi tupakoinnin, ja laittaisi joka päivä tupakka-askiin normaalisti menevän summan sivuun. Vaikka laittaisi vain vitosen joka viikko sivuun tulee siitäkin vuodessa jo 240€. Tyhjää enemmän sekin on.

Tällä viikolla olen toiminut yksinhuoltajana kolmelle lapselle ja yhdelle koiralle. Vettä on satanut lähinnä jokainen päivä ja olen itse kärsinyt vuosisadan flunssasta. Kaksi kolmesta lapsestakin ovat hiukan nuhaisena. (Lasten hiukan nuhainen tarkoittaa tietenkin jotain ihan muuta kuin hiukan.) Emme ole käyneet ulkona juurikaan, en ole jaksanut tehdä kunnollista ruokaa eikä kukaan ole koirankaan kanssa jaksanut leikkiä tarpeeksi. Puhumattakaan että otusta olisi lenkitetty kunnolla sillä kaiken muun hyvän lisäksi olen raskaana ja pienikin rehvastelu heittää supistukset ynnä muut kivut päälle niin eipä tuolla remmin perässä kovin reippahasti olla viipotettu. Toisin sanoen siis, tämä viikko on ollut tuskaa kun mieheni on ollut poissa.

Tänään aamulla heräsin ja päätin, että nyt riittää kieriskely kaivon pohjalla. Omalla asenteella voi tehdä niin paljon. Sen on pakko olla niin, koska muuten, mitä virkaa asenteella on?? Päätin siis laittaa elämäni remonttiin. Tai ehkä lähinnä sen asenteen ja katsoa kuinka sen fiksaus vaikuttaa elämään yleisellä tasolla. Jotta pysyn itse kärryillä tekemisistäni päätin alkaa pitää tätä blogia aiheeseen liittyen. Organisointia rakastavana ihmisenä kehitän tänne kategoriat, jotka mielestäni liittyvät olennaisesti elämääni ja näiden kategorioiden sisään sitten listaan ideoitani ja pyrkimyksiäni kohti tuota helpon elämän nirvanaa.

Tästä blogista ei siis tule kauniiden kotikuvien tai maukkaiden leipomusten tukikohtaa. Tänne tulee tekstiä. Koska tykkään kirjoittaa. Joitain kuvia tietenkin kyllä, mutta mitään Kalastajanvaimoa taikka Kinuskikissaa minusta ei tule.